Arvot toimintamme ohjaajina

Arvot ovat toimintaa ohjaavia henkilökohtaisia uskomuksia, periaatteita ja käsityksiä itselle tärkeistä asioista. Nykypäivänä niistä kuulee puhuttavan paljon, mutta turhan usein arvot jäävät vain puheen tasolle. Ne voivat myös muuttua elämäntilanteen mukaan ja senkin vuoksi on välillä hyvä pysähtyä miettimään kuka ja mikä minulle on tärkeää? Mitä toivoisin elämässäni olevan ja mitkä asiat tekevät elämästäni merkityksellistä […]

7 eri nälkää

Syöminen olisi yksinkertaista, jos se olisi vain ravintoaineiden tankkausta. Siihen liittyy kuitenkin voimakkaasti mm. myös ympäristö, ihmissuhteet, kulttuuri sekä psyykkinen puoli, kuten tunteet, asenteet, uskomukset ja mieliala. Syöminen mielihyvän vuoksi on myös täysin normaalia. Me kaikki teemme sitä, mutta jos ruoka on ainut keino hallita tunteita tai teemme useimmat valintamme impulsiivisesti mielitekojen ja aistien varassa, […]

Tietoinen syöminen

Ihminen toimii suurimman osan ajasta ns. autopilotilla. Teemme monet arkiaskareet autopilotin ohjaamana, kiinnittämättä niihin sen enempää huomiota. Autopilotista on meille valtava apu, koska se vapauttaa meidät tietoisesti ponnistelemasta ja säästää energiaa silloin kun teemme jotain, joka toistuu usein. Nämä rutinoituneet tavat voivat myös jollain tavalla olla haitallisia ja juuri rutiinit saavat meidät noudattamaan huomaamatta samoja […]

Uni ja painonhallinta

Uni on yksi elämänlaadun ja toimintakyvyn peruspilareista, mutta sillä on myös oma roolinsa painonhallinnassa. Kun tavoitteena on painonpudotus, moni ihminen alkaa kiinnittää tarkempaa huomiota ruokailuihinsa ja lisäämään aktiivisuuttaan, mutta unen merkitys unohdetaan. Uni palauttaa elimistön rasituksesta ja tasapainottaa hermoston toimintaa. Se vahvistaa vastustuskykyä ja vaikuttaa myös muihin elimistön säätelyjärjestelmiin, kuten hormoneihin. Univaje taas johtaa hormonaalisiin, sekä […]

Elätkö sitku-elämää?

Aurinkoista perjantaita! Linkkasin tällä viikolla  Facebook -sivuilleni Studion jakson uupumuksesta ja lupasin jatkaa aiheesta, josta minä ja moni minun asiakkaistani ovat joskus kärsineet. Usein tuudittaudutaan ajatukseen että tämä on vain lyhyt ajanjakso, ”ensi viikolla helpottaa” tai ”syksy on vain kiireisempi ja jouluna saa hengähtää.” ”Nautitaan sitten lomalla (tai pahimmassa tapauksessa vasta eläkkeellä).” Eletään sitku-elämää ja […]

+358 40 846 8613 | siiri.valkonen@gmail.com | Y-tunnus: 2862424-5